Kuva: Bring Me The Horizon Live [Cat Eye Photography]
Jos sinun pitäisi pitää esitelmä "musiikillisesta muutoksesta" rock- ja metalliscenessä, Bring Me The Horizon luultavasti esiintyisi useimmissa dioista. Brittibändi, jonka keulakuvana on Oli Sykes, on ollut olemassa yli 20 vuotta; heidän debyyttialbuminsa Count Your Blessings (2006) juhlii tänä vuonna 20-vuotisjuhlaansa ja julkaistaan uudelleen sen kunniaksi. Tuolloin bändi soitti raakaa deathcorea, kun taas heidän uusimmat julkaisunsa esittelevät soundia, joka yhdistää taitavasti vaikutteita eri genreistä tunnistettavaksi BMTH-paketiksi.
Ensimmäisten live-esiintymistensä jälkeen kotikaupunkinsa Sheffieldin ja lähialueen pienillä klubeilla bändi hallitsee nyt joitakin maailman suurimmista lavoista. Loppuunmyydyt areenakiertueet, festivaalien pääesiintyjäpaikat – Bring Me The Horizon on tehnyt kaiken ja mukauttanut tuotantoaan vastaamaan jatkuvasti kasvavaa asemaansa. Tänä vuonna he ovat pääesiintyjiä Nova Rock Festivalilla Itävallassa ja ovat valmiita sytyttämään Nickelsdorfin liekkeihin.
Se on ollut uskomaton matka – sellainen, jota ovat leimanneet niin nousut kuin laskutkin. Tarkastelimme tarkemmin brittibändin nousua klubikeikoista pääesiintyjäksi.
Raakileiset alkuajat
Kun tarkastellaan Bring Me The Horizonin alkuaikoja, käy nopeasti selväksi, kuinka pitkän matkan he ovat kulkeneet. Count Your Blessings oli äänekäs, kaoottinen, raaka ja syvästi juurtunut deathcoreen. Genren kapeasta vetovoimasta huolimatta brittibändi onnistui rakentamaan uskollisen – joskin selkeästi rajatun – fanikannan.
Mutta jo seuraavan levyn Suicide Season (2008) myötä kävi ilmeiseksi, ettei paikallaan pysyminen ollut koskaan vaihtoehto BMTH:lle. Ensimmäiset melodiset elementit alkoivat hiipiä soundiin luopumatta kuitenkaan täysin raskaudesta. Nämä varhaiset levyt tuottivat myös joitakin todellisia fanisuosikkeja. Kappaleet kuten ”Pray for Plagues”, ”Chelsea Smile” ja ”Diamonds Aren’t Forever” löytävät edelleen tiensä bändin settilistoihin – pitkäaikaisten fanien iloksi.
Kokeilut ja fanien kritiikki
Todellinen käännekohta tuli albumin There Is a Hell Believe Me I’ve Seen It. There Is a Heaven Let’s Keep It a Secret. (2010) myötä. Tässä bändin soundi muuttui paljon kerroksellisemmaksi ja kokeilevammaksi. Elektronisia elementtejä otettiin käyttöön, kappaleista tuli laajempia ja yleistunnelma rikkaampi.
Se oli ensimmäinen merkittävä askel kohti sitä, mikä myöhemmin määrittelisi bändin kehityksen. Monille faneille tämä oli jännittävä kehityskulku – mutta toisille se merkitsi kritiikin alkua, eivätkä he epäröineet ilmaista sitä.
Suuri muutos
Albumin Sempiternal (2013) julkaisua pidetään yleisesti Bring Me The Horizonin uran ratkaisevana käännekohtana. Kosketinsoittaja ja tuottaja Jordan Fishin liittyminen toi bändiin aivan uuden dynamiikan. Elektroniikka, rakenne ja vahvempi keskittyminen koukkuihin nousivat etualalle – kuitenkaan täysin juuristaan luopumatta.
Kappaleet kuten ”Can You Feel My Heart” ja ”Sleepwalking” avasivat oven paljon laajemmalle yleisölle, ja jälkikäteen katsottuna tämä aikakausi on yksi bändin uran tärkeimmistä virstanpylväistä.
Soundin muutos kuitenkin jakoi fanikunnan – ja jossain määrin jakaa edelleen. Periaatteessa on kaksi leiriä: ne, jotka olivat mukana alusta alkaen ja yhdistävät itsensä vain bändin varhaiseen materiaaliin aina There Is A Hell… -albumiin asti, ja ne, jotka identifioivat itsensä monipuolisemman, hiotumman ja kunnianhimoisemman soundin kanssa, joka seurasi.
Kaupallisesti luvut puhuivat kuitenkin puolestaan. Sempiternalin myötä bändi saavutti korkeampia listasijoituksia ja huomattavasti suurempia myyntilukuja kuin koskaan aikaisemmin.
Yhä korkeammalle
Mutta sen sijaan, että bändi olisi tyytynyt menestykseensä, se jatkoi eteenpäin. That’s the Spirit (2015) siirtyi entisestään pois metalcoresta, nojaten enemmän alternative rockiin ja suuriin melodioihin. Tässä vaiheessa kävi selväksi: Bring Me The Horizon ei enää halunnut olla vain osa jotakin sceneä – he halusivat ylittää sen.
Tähän päivään mennessä albumi on edelleen bändin kaupallisesti menestynein täyspitkä julkaisu.
Albumin amo (2019) myötä bändi laajensi äänimaailmaansa entisestään – ja kun sanomme ”laajensi”, todella tarkoitamme sitä. Soundin puolesta amo erottuu jyrkästi bändin diskografiasta. Pop, elektroniset vaikutteet ja kokeelliset kappalerakenteet työnsivät BMTH:n alueelle, jonne harva olisi heiltä odottanut uransa alussa.
Jokainen kappale ei osunut kaikkien fanien makuun, mutta yksi asia tuli kristallinkirkkaaksi: bändi ei ollut kiinnostunut lokeroitumaan yhteen genreen.
Samanaikaisesti heidän liveprofiilinsa jatkoi nousuaan. Pienistä klubeista tuli areenoita, areenoista valtavia festivaalilavoja. Tänä päivänä Bring Me The Horizon on yksi niistä harvoista esiintyjistä, jotka pystyvät hallitsemaan satojentuhansien yleisöjä – minkä he osoittivat viime vuonna Rock am Ringillä ja Rock im Parkissa, ja mitä heidän odotetaan osoittavan jälleen kerran Nova Rockissa tänä vuonna.
Ja he tekevät sen soundilla, joka on rakennettu juuri näitä mittasuhteita varten.
Huipullaan?
Heidän tuoreimmat julkaisunsa – toistaiseksi ilmestyneet kaksi osaa Post Human -sarjasta – tuntuvat olevan kaikkien bändin läpikäymien vaiheiden kulminaatio. Raskaus, melodia, elektroniikka, kokeilu – kaikella on paikkansa täällä.
Tie tähän pisteeseen ei ollut aina suoraviivainen, eikä se todellakaan ollut ilman kiistoja. Mutta juuri tämä matka muovasi bändiä.
Jäljelle jää taiteellisen kehityksen taso, joka on lähes vertaansa vailla scenessä. Bring Me The Horizon ei koskaan luottanut ajatukseen, että se, mikä toimi kerran, toimisi ikuisesti. Sen sijaan he keksivät itsensä uudelleen ja uudelleen – ja siten vakiinnuttivat paikkansa aivan huipulla.
